Kouluvalmentajat kouluihin

12.04.2025

Oppilaat uupuvat peruskoulussa

Ensi valtuustokaudella Kaarinassa ja Turussa tulisi tehdä lisää kouluinvestointeja. Peruskouluja on viime vuosina rakennettu sekä korjattu ja seuraava askel tulisi olla riittävän henkilöresurssin turvaaminen oppilaille.

Nuoria kuvaillaan koulukäyttäymisen saralla uupuneiksi, turhautuneiksi ja väsyneiksi. Niin mielenterveyspalveluita kuin perinteisiäkin terveydenhuollon palveluita käytetään enemmän kuin niitä on tarjolla. Vaikka jokaisella nuorella ei menekään huonosti, liian monella menee. Syitä on varmasti lukuisia, mutta eräs keskeinen on koulunkäyntiä tukevan henkilökunnan vähyys.

Lapsen ja nuoren koulunkäyntiä tukevat esimerkiksi nuorisotyöntekijät, koulukuraattorit ja- psykologit, terveydenhuoltohenkilöstö ja uusimpina kouluvalmentajat. Kouluvalmentajat auttavat oppilaita niin oppimisessa kuin myös henkilökohtaisesti raskaina aikoina, perheasioissa, kesätyöhaussa ja yhteishaussa. Kouluvalmentajat turvaavat hyvän kouluympäristön, jossa kaikilla on mukava oppia. He tukevat myös muuta koulun henkilökuntaa, varsinkin kun opettajien työtaakka on lisääntynyt.

Turun nuorisovaltuusto teetti kyselyn tukihenkilöstön uusimman työnkuvan eli kouluvalmentajien tarpeellisuudesta. Kyselyyn lähes 500 yläkoululaista, joista 48% oli kokenut kouluvalmentajan tarpeelliseksi. Useasti kouluvalmentajasta oli kokenut hyötyvänsä 16% vastaajista.

Koulukiusaaminen ja- väkivalta ovat huolen aiheena jokaisessa Suomen kunnassa. Panostamalla ennaltaehkäisevästi koulunkäyntiä tukevan henkilökunnan määrään ja heidän resursseihin voimme ehkäistä kiusaamista. Esimerkiksi onnistunut ryhmäytys jokaisen kouluvuoden alusta loppuun on tehokas keino. Nykyisessä somen ja elektroniikan maailmassa erilaiset ryhmäytymispäivät ovat entistä tärkeämpiä, jotta jokainen oppisi riittävät sosiaaliset taidot viimeistään peruskoulun alkaessa.

Eino Koskinen, Kaarinan nuorisovaltuuston puheenjohtaja & kunta- ja aluevaaliehdokas  

Janne Tikkanen, Turun nuorisovaltuuston puheenjohtaja & kunta- ja aluevaaliehdokas